Rakas päiväkirja. Kunpa oppisin väistämään karikot ajoissa tyylikkäästi, ilman pohjakosketuksia. Söin tässä taannoin aamiaista kotosalla kun puhelin soi. “Halloota.�? “No täällä on Se-ja-se Monikansallisesta Levy-yhtiöstä, ehditkö puhua?�? Hätäisen oloisessa puhelussa selvisi, että kyseessä on artisti, jonka “viimeinen käyttöpäivä�? on “about eilen�? ja jonka artistiprofiilia olisi tarkoitus taivuttaa musiikillisesti Erääseen Nimeltämainitsemattomaan Jenkkiartistiin päin, myynnin kasvattaminen ja kohdeyleisö (12-18-vuotiaat tytöt) mielessä . Vaikka periaatteessa olen kollaasipastisseja vastaan, on tämänkokoisessa maassa – viihdelaman keskellä – duuni aina tarpeen. Ja eikun Monikansalliseen palaveria pitämään.

Palaverissa kuulin kolme biisiä joita oli tarkoitus lähteä kyhäämään eteenpäin, yksi biiseistä oli jollakin viattoman inhimillisellä tavalla sangen hellyttävä ja päätimme aloittaa työstämisen siitä. Sain biisin suomenkielisen tekstin käsiini samassa palaverissa – ohjeistuksena vain sanat “tällä on sit kiire�?. Tarkoitus oli kopata (eli monistaa) sovitus soundeineen suoraan demosta, joten tekaisin pikaisen demopohjan päivässä ja käväisin kuunteluttamassa pohjaa kertaalleen Aloittelevan Artistin (A.A.) kera Monikansallisessa (Mk, heh!), hyväksyntää anoen. Projektia liidaava henkilö oli aluksi hiljaa, A.A. sen sijaan hymyili ja nyökytteli rytmikkäästi tilaisuuden ajan. Lopulta Se-ja-se tokaisi puolihuolimattomasti, että demopohja on “suhteellisen jees�?. Tilaisuuden lopuksi sovittiin, että A.A. ottaa yhteyttä Laulunopettajaan ja käy biisin läpi pari-kolme kertaa ennen studiosessiota. Niin ikään sovittiin, että pohja ei ole lopullinen ja jäin odottamaan jatko-ohjeistusta sen suhteen.

Studiopäivä. A.A. saapuu puoli tuntia myöhässä pajalle ja käy ilmi, ettei laulunopettajan tapaamiseen ollut jäänyt aikaa Artistin ja Opettajan kiireiden vuoksi ja lisäksi Stailaaja piti tavata ja olipa aikatauluja sekoittanut pari haastatteluakin. Siis parikymmentä. Noh, kaveri laulukoppiin ja kylmiltään puikkoihin. Tässä vaiheessa viileä rinki alkaa kehittyä istumalihaksieni tienoille ja leposyke lähestyy “doupattu-mieshiihtäjä-viimeisellä-kilometrillä�? -lukemia. Käy ilmi, ettei studiossa ole mahdollista saada laulukanavaan kaikua – ainakaan riittävästi. Päätämme siirtää loppusession kotistudiooni. Okei, pannaan kaikua. Pannaan lisää kaikua. Itse asiassa helvetisti lisää kaikua… “No nyt on hyvä.�? (Huh. Enempää ei olisi saatukaan.) Arvannette lopun: A.A. vinkuu ala-asteen laulukoetyylillä noin seiskan arvoisesti biisin melodiaa eestaas, salaman lailla – ei kahdesti samaan maaliin.

Mietin äänittäessäni mahdollisia vaihtoehtoja: Auto-tune? Ei. Uusi äänityssessio opettajan kanssa? Ei helvetissä. Melodyne? Ehkä. Itsemurha? Kyllä. Luen sähköpostini: Ei vieläkään hittivinkkejä Siltä-ja-siltä.

Noin kolmen tunnin, neljänkymmenen oton ja hellävaraista hieman määrätietoisemman opastuksen jälkeen päätän, että sessio on tässä ja loput hoidetaan Melodynellä, hiirellä ja istumalihaksilla. Olin luvannut demon seuraavan iltapäivän aikana Monikansalliseen (Mk), joten ryhdyin editoimaan apokalyptisella kiireellä. Leikkasin kuuden tunnin ajan reilua neljääkymmentä ottoa ja sain lopputulokseksi Auto-tunen ja Melodynen suosiollisella avustuksella YHDEN raidan. Normaalisti em. raitamäärästä riittää mainiosti liidiin ja kahteen identtiseen tuplausraitaan – suosin nimittäin edelleen laulettuja ja taimiin leikattuja tuplauksia mekaanisten efektituplausten sijaan.

Lopetin editoinnin aamuyöstä, nukuin neljä kipeää tuntia – niska ja ranne tuusan nuuskana – ja odottelin Taustalaulajaa, joka saapui ajallaan. Köörejä 12, 16, 24 raitaa biisin osasta riippuen, session kesto kolme tuntia, sitten pikaista editointia toiset kolme tuntia ja demomiksaus kasaan ja Mk:n suuntaan pikapikaa! Mitä ihmettä, siniset vilkkuvalot… punainen vilkkuvalo!

Päästyäni poliisiauton takapenkiltä sakkolappu taskussani olin tuhannen kypsä, suorastaan räjähdyspisteessä. Nähty vaiva ja viattoman karitsan lailla teurastetun goodwillin määrä alkoi pikku hiljaa ylittää aiotun laskun loppusumman roimasti. Portaissa kompuroituani seison lopulta kymmenen minuuttia Monikansallisen oven takana, sillä respatiskin takana ei yllättäen istukaan Kypsyneen Näköistä Perintöhuuhkajaa eikä kukaan liioin vastaa puhelimeen vaikka soitan puhelin punaisena.

Lopulta Monikansallisen Jees-Mies avaa oven minuutteja kestäneen summerin renkuttamisen jälkeen ja katsoo minua, hymyillen kuin tietokonekauppias joka myy seitsemänkymppiselle mummolle kolme-kasi-kuutosta. “Kato, maestro itte, tuu sisään�?. Se-ja-se saapuu paikalle ja katselee lattiaan, arastellen. “Tota, nyt on käynyt niin, että meille kävi pieni kämmi. Toi-ja-toi oli tilannu toisen tekstin toho biisiin toiselt sanottajalt eikä sanonu mulle mitään… Me nimittäin annettiin sulle vahingossa väärä teksti.�? Palaverin lopputulos: Ylinopeussakot, viisitoista tuntia ankaraa hiirennakutusta hirveässä kiireessä, ruhje sääressä ja ilmiselvä vatsakatarri.

Poltan päreitäni aika harvoin, mutta nyt meni koko katto kerralla eikä palokunta ehtinyt edes ulos tallista kun palo oli jo edennyt kivijalkaan. “Okei, täs on sit tää mun lasku�?.

Kaiken kruunasi myöhemmin saapunut e-mail, jossa Se-ja-se puolusteli tapahtunutta. Meili alkoi: “Terve, MARKO…�? Eli ei edes etunimeä osattu kirjoittaa oikein 🙂 “Olihan toi sun pohja vähän ‘kevyt’.Tuu joku kerta tänne niin kuulet, mitä A.A.:sta saa irti.�? Sitten hermopyörä pyörähti yllättäen täyden kierroksen ja näin yhtäkkiä asian hauskat puolet. Nauroin silmät vesissä laptoppini ääressä täyden vartin (“eeeei jumankauta…!�?). Kävelin lähikauppaan ja ostin curry-kookos-kana-omena-keittoainekset, soitin parille kaverille ja söimme keiton suihimme. Jos tällä tarinalla on opetus, sen täytyy kuulua: “Syö hyvin, jaksat paremmin!�? Tai “Älä sano juu jos aikaa on vajaa viikko�?. Tai “Kookos ja curry ne yhteen soppii.�? 😀