Tunnelma sähköistyy, osa I

“Sano sitte ku ossuu.” Lause, joka autoa pakitettaessa on harmiton, mutta sähkömiehen suusta kuultuna panee miettimään paria pientä hommaa. Kuten esimerkiksi semmoista pikkuasiaa kuin elämää itseään. Hetkeä ja paukausta myöhemmin sähkömiehen ruuvimeisseli oli edelleen samassa reiässä vanhanaikaisen metallisen sähkökaapin takapuolella, mutta heppu itse oli kolmen metrin päässä selällään pimeässä hallissa. Liekö nähnyt unta, mutta miekkosen suusta kantautuneesta valituksesta tuli mieleen Vesa-Matti Loirin vertahyytävä roolisuoritus “Pojat”-elokuvan ratapihakohtauksesta. “Äiteeee!” Hetken ääööääöötä ja äippää mölistyään kaveri virkosi, tokenimme säikähdyksestä molemmat ja sähkäri sytytti vyöllä roikkuneen taskulamppunsa. “Lähti hampaasta paekka”, tuumasi kaveri kielellä poskihammastaan nutlaten. Vähän myöhemmin heveli mutisi toisen lauseen: “Katoppa ku kenkä savvuu.” En edes yrittänyt saada suutani auki, sillä olisi ollut vähän noloa itkeä ääneen.

Savukin oli onneksi vain vesihöyryä, sillä äijä oli seissyt pienessä lammikossa sokkona sähkötaulun selustaa rassatessaan. Eli ei mitään hätää.

Muinaisen pajan viereisessä varastorakennuksessa oli nimittäin käynyt pikku hässäkkä ja orava oli ahtanut itsensä varsinaiseen sähkötuoliin – tai siis sähkökaappiin – ja tusauttanut itsensä bbq-kuntoon, fully roasted, no glace. Hännästä pystyi jotenkuten sanomaan, että kyseessä mitä ilmeisimmin oli Taku, pihapiirin mainio puolikesy orava, joka toisinaan roikuskeli parkkipaikan männyssä kuin leukoja vedellen ja natusteli toisinaan tupakinnatsoja kuin huvikseen. Kun sen korventunutta kalmoa katsoi äkkiseltään, näytti aivan siltä kuin Davy Crockett olisi vääntänyt tortut kuuluisaan turkislakkiinsa ja paiskannut sen ensin mankeliin, sitten leivänpaahtimeen, ja lopulta tyhjentänyt Winchesterinsä tekeleeseensä. Vähän hiiltynyt, makeaan sekoittuva riistan tuoksu tunki sieraimiin. Paahdettu Taku-orava istui tiukassa, kuolinpaikassaan.

Lopulta – sulakkeiden tuhouduttua – orava irtosi ja mietin pitkälle yöhön asti kaikkea elämäni varrella tapahtunutta. Sähkömieheltä tuli tekstiviesti: “Tuppaa käet tärräämään. akka otti tilanteesta vaarin ja pyytää hieromaan. kannattaako?” En pystynyt vastustamaan kiusausta vaan laitoin “Sohi meisselillä ja pyyä sanomaan sitte ku ossuu. Älä seiso lätäkössä. Huomiseen.”

Ilmeisesti sähkäri ei sillä kertaa sohinut ohi, sillä seuraavana aamuna kaveri oli yhtä hymyä, nortintynkä huulessaan, tukka huonosti nukutun yön jäljiltä. Onnellinen mies ja aamuaurinko lupaa yleensä hyvää. Eikä pieni miehestä irtaantunut kaljanhaju haitannut tunnelmaa.

Paitsi että.

Meikäläisen hymy sen sijaan hyytyi heti seuraavan puolen tunnin kuluessa kaverin ryhdyttyä rassaamaan ongelmallista sähkötaulua – sähköjen ollessa päällä. Yritin ottaa asiaa puheeksi, mutta kaverille tuli puhelu kesken lauseeni. Ilmeisesti kyse oli tulevasta viikonlopusta, sen verran venkuloivan yksityiskohtaiseen sävyyn keskustelua käytiin. Ilmeisesti läsnäoloni unohtui, sillä jutustelun sävy muuttui pian sellaiseksi, että kotkalainen satamajätkäkin olisi referoinut kantakapakassaan sanankäänteitä “sangen lihallisiksi”. Huomioni kiinnitti aluksi äijän kaverilleen lausuma “Hetkonen kuule, tässähä piuhassa näkkyy selevästi hampaaj jälet, se om perkele syöny piuhat paljaaks…”, mutta en todellakaan arvannut kaverin alkavan korjata vikaa puhelunsa aikana. Äijä kaivoi perstaskustaan mustaa eristysnauhaa, ja saadakseen nauhan tiukasti piuhan ympärille, piti kyseistä kaapelia tietty taivuttaa – sillä seurauksella, että kaapelin johtimet osuivat vähän toisiinsa ja…

“On tämä kanssa yks helevetin työmaa saatana”, kiljui sähkömies persauksiltaan maasta. Ehdotin ihan helkkarinmoisen painavaan sävyyn sähkömiehelle päävirran katkaisemista, mutta kaveri halusi pitää omasta, “nopeammasta” tyylistään kiinni. Kuulemma jos käyttää eristepohjia ja maadoitettua ruuvimeisseliä, ei tunnu missään vaikka vähän hipaisee… Kai sitä pitää uskoa, kun oli ihan ammattimies asialla. Tinkimätön äijä, ei voi muuta sanoa.

Samalla tinkimättömällä asenteella valmistettiin myös pajan varaston uusi sähkökaappi, sähkömiehen vakuutuksesta saaduilla rahoilla. Suosittelisin siis kaveria ja työtapaansa varauksella, ellei moraalini estäisi.

Jos tästä episodista oli ylipäätään yhtään mitään hyötyä, oli sen oltava se tosiasia, että ymmärrän nyt paljon paremmin sotaveteraaneja, jotka säpsähtävät kuullessaan kovan paukauksen tai suhahduksen. Tajusin asian aivan itse sähkömiehen ähkäistessä, kaappia pidikkeisiin nostettaessa “Sanoha sitte ku ossuu”. Vain jatkaakseen “Ku näät siitä paremmin nääs.” Parantelin betoni-ihottumaa polvistani yllättävän pitkään.

Kun kaappi oli paikallaan, päätin onnellisena tarjota hepulle kahvit ja tuoreita mansikoita. Ulkona oli moitteeton kesäkeli, poutapilviä ja lämmin heinäkuu parhaimmillaan. Varaston ovi oli raollaan, ja juuri kun olin sulkemassa ovea, luikahti ovenraosta varastoon helkkarin pullea orava. Säikähdin tolkuttomasti, singahdin perään ja sytytin valot, yrittäen hakea katseellani kaikkialta ympäriinsä poukkoilevaa davycrockett-lakin näköistä otusta. Mitään ei tietenkään näkynyt.

Koska kaappi ja sähköt toimivat vielä seuraavanakin päivänä, päätin ostaa sittemmin todelliseksi osoittautuneelle Taku Kakkoselle pähkinöitä varaston nurkalle. Kakkonen ei koskaan oppinut vetämään leukoja, mutta sen sijaan se nautti pähkinöistä istuen lintulauta-hirsimökkinsä päällä tasapersettä, kuin äijä konsanaan. Päätin aikani ratoksi koristella punaisen pikku mökin myös koottavasta Sherman-tankista väsätyllä sangen aidonnäköisellä “sähkökaapilla”. Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka sähkötyöt alkaisivat yllättäen kiinnostaa.

Advertisements

“Thunder & lightning, very very BZZZZaargh”

Last week a thunderstorm went over Southern Finland – and without much further thinking I ran outside with a mic boom in my hands, only to remember a short while afterwards it was really a bad idea, as the boom stand was metallic, as was the mic… and we have no lightning conductor in our house – well, effectively I was that for short while – so I decided to continue with only the internal mics of a Zoom H4n. Not an obvious choice, but I didn’t want to soak my fake foam head made for OKM ortophonic microphones, and the OKM mics themselves.

So here you are, a nice August thunder in the countryside: Last week a thunderstorm went over Southern Finland - and without much further thinking I ran outside with a mic boom in my hands, only to remember a short while afterwards it was really a bad idea, as the boom stand was metallic, as was the mic... and we have no lightning conductor in our house - well, effectively I was that for short while - so I decided to continue with only the internal mics of a Zoom H4n. Not an obvious choice, but I didn't want to soak my fake foam head made for OKM ortophonic microphones, and the OKM mics themselves.

So here you are, a nice August thunder in the countryside:
Ukkonen 100810 44100 by alanko

G4 reviews the OST

Ah, G4tv.com points out some interesting and refreshing topics in their Alan Wake OST review and it seems Mr. Rick Damigella has dug a bit deeper into the OST tracks, as his opinions of using music are similar to mine: “Most prevalent are the melancholic piano lines throughout the album, which play with a subtle beauty despite the creepy visuals they were created for.”

Read the whole review here: http://bit.ly/b5kq9J

Well, indeed. If anyone’s ever encountered anything truly horrible or terrifying, frightening sights, the impact is more powerful when one’s not prepared for the strike. The emotional contrast is probably the most important factor, if an ultimate grasp – gameplay or movie action – is desired. Also, the usual human characteristic of adapting the surroundings plays an active role here, as a survival tool.

What really caught my attention was Mr. Damigella‘s final paragraph: “…it could be interesting to hear what he and fellow-Finn and Nightwish mastermind Tuomas Holopainen could potentially co-create together. Especially since they both have creative styles which could sound interesting when combined.”

Hmm. Very, very, very interesting.

W0000t? A 10! 1337!

I couldn’t help myself with the headline, sorry… Soundtrackgeek.com (http://bit.ly/bXsOjd) has reviewed the Alan Wake OST album, and used probably the most lovable sentence, when stating that “(AW OST is) …a truly great score and I hope that Petri Alanko will be flooded with offers from now on.”

Well, what can I say, other that THANK YOU, GUYS and – well, I definitely hope the same, too. 😀

The only problem is that there are a few other guys as well, and some of them have a much longer track record from game music industry than myself. Although I’m easily the most persistent fellow in this galaxy when I’m in that mood, it isn’t worth a sh1t3, as I’m still relatively new to the folks in the development teams and behind the industry tables.

Yes I know, it’s a bit funny to advertise the score, but I just had to take a screenshot of it. It feels damn good to see that, I must admit, but at the same time I feel humbled to the core. The music is reaching people’s hearts, and in the end, that’s the only thing that matters.

Also, I must say with my geekier voice (pun intended), that with a thinner story and less believable characters the result would’ve sounded a lot different – and the review score would’ve been much lower, I’m sure. My train of though goes like this: a strong story feeds the characters that feed the world that feeds the music. Let’s call that an Emotional Value Chain, EVC, in which the minimum link value also provides the absolute average instead of the usual arithmetic (a+b+c…+z)/n average. Sounds illogical, but feelings often are, right, Spock? 😉

The point is: one cannot compensate a delinguency in EVC. It’s as strong as its weakest link, whereas the technical value chain behaves somewhat differently: who cares about aliasing (or whatever) if the story grabs you and the environment puts you always in the mood?

But 10? Happy, happy, joy, joy! Yay! 😀

Wow. Thank you!

Tracksound.com (http://bit.ly/9LOLoN) reviewed Alan Wake OST and gave it a damn nice 9/10. Thank you, sir! Sometimes it feels just so damn nice to read a good review, although a mid-album lengthy track (Taken by the night) didn’t win their hearts over – which I understand damn well. Point taken, no more in-game action cue music included onto soundtracks, heh!

Also, what I appreciate a lot as a composer, was the separate track rating list. For me, that works as a small scale “market research”, although the target group here in question was only one reviewer. Hmm, speaking of which: I’d like to see a larger crowd rating the Alan Wake OST tracks, just to find out how different parts of world valuate certain things. On the other hand, multinational hitmakers have proved that a good melody doesn’t discriminate.

Even though composing is sometimes related to running in the dark with a dimming flashlight (heh), a good review can provide you some bullets and batteries for the next level – in the form of constructive criticism. Thanks, Mr. Masalar.

Orkidea remix – Solarstone: “Touchstone”

Just happened to twinkle some additional keys to Orkidea‘s brilliant remix of Solarstone‘s “Touchstone“. While mixing and adding the final touches, I grabbed my newly rebuilt Oberheim Matrix-12 (thanks to Mikko Köykkä, an electronics wizard and an extremely cool dude) midied to Xpander and damn, it sounds good.

I hope he doesn’t blow his fuses for me being a mix-and-tell guy, but Orkidea‘s Logic sequence layouts are probably the most organized I’ve ever encountered. Myself, I never name any tracks or channels, whereas his are always named appropriately – and even colour coded. All samples always tidily in their appropriate folders… Neat and clean, and most of the time everything necessary is already there, and you just put some SSL or Neve compressor on, add some eq’ing. Easy job.

By the way, a while ago I was bouncing Slusnik Luna‘s “The Sun 2010” (a re-make of a classic year 2000 trance track “The Sun“, by Niko Nyman) and Matrix-12 was still in a state of limbo. Then Mikko recapped most of it, replaced the EPROMs with his patent tricks – and it’s been working ever since. (I think I better have another go with “The Sun” now that it’s working.) See Slusnik‘s web site here: http://bit.ly/9dCL05

Anyway, once you’re surfing, go check Orkidea‘s site here: http://bit.ly/arXISl – and make sure you have a listen to one of his DJ webcasts. His way of mixing tracks together is a form of art. Period. Anyone can use decks and a crossfader or a laptop with controllers, but to make DJing a musically flawless act is a totally different thing, and that’s where Orkidea‘s very good at.

Stobe Harju online!

Woo! Also, worth notifying is Stobe Harju‘s beautiful site, full of information of this maverick (heh, sorry, Stobe). See it here: http://bit.ly/aX4aUt – oh, and I happened to create the score for his video montage, “Lumina Aeterna”. It’s right there on the front page. Sheer magic, his work.

Everyone can put together a pile of clips and call it something, even a movie (which is often the case) – but there are only a handful of guys that can make a grown man cry by just cutting from scene to another, I’ve seen Stobe do that, so the words of Sam Lake (“I’d trust any story of mine into his hands”) aren’t just words, they carry a lot among them. No wonder he’s so busy.

By the way, the vocals on that track were kindly provided by Cait McWhir/Tonehammer. Thanks!