Gamespot/Sound Byte’s Best Of 2010

Alan Wake OST was mentioned in Gamespot’s “Best Of 2010“. I value these last two sightings (SEMO and Gamespot) quite high, as I personally follow both sites for professional interest, which in turn doubles the warm feeling I’m getting from those articles. Direct quotation from Gamespot.com: “My personal favorites include Alan Wake, Nier, Super Mario Galaxy 2…” There were a few scores mentioned I hadn’t listened to yet, so I’m going to have a slightly longer listening session waiting for me.

Also, I found out there were multiple composers in many cases, under same title. I really would like to know who did what and why, how they shared the duties etc., hopefully the endless resources of googlinterwebs can shed some light on it.

Santa visited this year with nice presents, I’d say.

Read the whole article here: http://bit.ly/dQqGkG

Advertisements

SEMO awards – Alan Wake OST won “Best Score”

Square Enix Music Online awarded Alan Wake soundtrack composed by yours truly as “The Best Score – Europe“. Thanks a million for SEMO and its award board, whoever they were!

According to the site “…(AW) captured the hearts of gamers and stand-alone listeners alike with its intimate orchestrations and psychological explorations.” The runner-ups in the series were Castlevania: Lords Of Shadow and Age of Conan: Rise of the Godslayer among other well-known titles.

Also, worth noticing: I found out that Dynamedion got an “Outstanding Music Production – Music Studio” award. Congratulations, Tilman and Pierre! Sumthing Else Music Works got also praised in the game, in “Outstanding Music Production – Record Label” category, well done.

See whole SEMO article here: http://bit.ly/ePHB9t

Späm, späm, späääämmm!

Viime aikoina sähköpostiini on rapissut kotimaista roskapostia. Milloin tyrkytetään kumileimasinta, milloin netissä toimivaa kirjanpitopalvelua – ja onpa joku kaupitellut lasitettuja toimiston oviakin. Ihan kiva sinänsä, mutta nämä postit tulevat joiltakin oikeaksi luokiteltavilta yrityksiltä henkilökohtaiseen sähköpostiini ja olen liittänyt itseni markkinointikiellon piiriin. Perustelen tuota kieltoa siten, että eiköhän tässä nelikymppisenä jo ala tietää pikku hiljaa mitä haluaa, ja mistä tietoa saa kun sitä tarvitsee.

Joku on siis hölmöttänyt jotakin taajama-alueen ulkopuolella asuvaa yrittäjäporukkaa pahan kerran, sillä samankaltaisia kuulumisia ovat kaveritkin kertoneet. Tyrkytys jatkuu, eikä sille tahdo saada stoppia. Olen tässä sen verran ottanut asiasta selvää, että saadakseni stopin asialle pitäisi luurin päähän saada osoitetietoja keränneen instanssin tietävämpi taho, ja ilmaista hänelle ystävällisesti haluni. Tiedän jo sanatkin viestiin, mutta jos kirjoitan ne tähän, juttua aletaan käsittelemään kolumnin sijaan julkisena laittomana uhkauksena.

Ongelma onkin se, että osoitteistohyypiöllä ei ole tunnettua puhelinta – ainakaan miestä ei saa kiinni niistä kännyliittymistä, joiden numerot olen käsiini saanut. Kuulin toisaalta, että heppu perustelee oikeutusta asialle sillä, että mainosten vastaanottajalla on käytössään blogipalvelu, joka tekee hänen mielestään yksityishenkilöstä julkisen tahon – tai “firman”, joten häneen voidaan markkinointipuikotusta upottaa mielin määrin myymällä muistitikkuja syyttömille tahoille, jotka tarrautuvat kouristelevine firmoineen mahdottomiinkin menetelmiin saadakseen edes pikkuisen lisää asiakkaita.

Te pidätte minua tärkeilevänä pikku paskana, mutta toivon, että ymmärrätte, että tätä menoa ei mene pitkään, kun pari muutakin tahoa alkavat vedota samaan “julkinen blogi”-syyhyn. Ja jos kirjoittaa työasioista Facebook-tilissään ja sähköpostiosoite on julkinen… aijai. Mitäs sitten sanotaan?

Spämmäys tuossa muodossaan on vain yksinkertaisesti huonoa palvelua. Hyvää palvelua olisi se, että siirryttäisi spämmäyksestä tarkennettuun ja kohdennettuun mainontaan. Yllättyisin iloisesti, jos yhtäkkiä sähköpostissani olisi tiedote harvinaisesta sämplekirjastosta, jollaista juuri tarvitsisin, mutten olisi osannut sitä etsiä. En nimittäin tarvitse lasitettuja toimistonovia, sillä minulla ei ole toimistoa. Kumileimasinta voisin käyttää osoitteiston myyjän silmäluomien sisäpintaan, sikäli se on tarpeellinen, mutta muuten turhake. Nimellä varustetut kirjekuoret… no, osaan kirjoittaa, ja Dymo auttaa jos näyttää pahalta.

Vähän sama juttu kuin oikeiden ihmisten ollessa kyseessä: ei se tyrkyttäminen auta yhtään. Hyvä myyjä tarttuu asiaan proaktiivisesti, ottaa kontaktin, ja vaihtaa pari sanaa. Se siitä. Asiakas on tervetullut, asiakkaalle annetaan tilaa tarkastella, ja vetäydytään itse sivummalle odottamaan indikaattoreita. Vasta ne huomattuaan myyjä voi aavistella onnistuvansa, mutta siltikin tiellä on vielä esteitä – joskin se tärkein este, “asiakasta ei juurikaan kiinnosta”, on pois tieltä.

Hyvä myyjä näkee tarpeet, loistava myyjä ymmärtää tarttua motiiveihin, jolloin kaupanteosta tuleekin ongelmanratkaisua. Tällaisten ihmisten kanssa on mahtavaa tehdä kauppaa – oli se sitten toimiston ovi tai satunnainen plugari. Kun tuntee, että välitetään (nyyh), ja että minun asiani on tärkeä (nyyh). Jos asiakkaassa saadaan herätettyä tuo kiitollisuudelle sukua oleva tunne toisen suorittamasta ongelmanratkaisusta, ollaan voittoputkessa. Tarvitaan vain se pieni töytäisy kohti ostoärsykettä, ja asia on sillä selvä. Asiakas tuli hakemaan satasen kilkettä, mutta poistuu kaupasta kolmensadan edestä sälää ja roipetta – onnellisena: ongelma tuli selvitettyä!

Ikävä juttu vain on se, että “pieni töytäisy” muuttuu helposti lauseeksi “no kato tän sä kyllä tarttet saletisti, tän ku sä pistät päälle ni jopa poppi lotkaa, tää on semmone jota se ja tämäki käyttää”, jolloin ongelmanselvittely muuttuu helppoheikin tyrkytykseksi. Joskus “myyjä” närkästyy inhoreaktiostani ja alkaa puolustella, jolloin tyrkytyksestä siirrytään vähättelyyn (huom.: asiakkaan vähättelyyn) – ja etäännymme toisistamme valon nopeudella. Minä poistun tilanteesta ajatellen “mitä helvettiä ne oikein ajattelevat” ja myyjä puolestaan kelailee, että… Ja paskan latvat. Ei se oikeastaan kiinnosta yhtään, mitä myyjä tuossa tilanteessa ajattelee minusta. Ja sitten kuluukin aikaa, kunnes seuraavan kerran otan yhteyttä.

Siihen on siis syynsä, että en ole uskollinen liikkeelle, vaan sen ihmisille. Jos joku vaihtaa puljua, vaihdan myyjän mukana. Kyseessä ei ole liiketoiminta, vaan suhdetoiminta. Te muutamat hyvät tyypit varmasti tunnistatte itsenne tästä, ettekä ihmettele, miksi seuraan perässänne kuin hae laevoo firmasta toiseen.

Viimeistään tässä vaiheessa osoitteistojobbaria pitäisi kiinnostaa ja ryhtyä tarjoamaan pk-yrittäjille ongelmanratkaisua, ei ratkaisua ainoastaan OMAAN ongelmaansa: rahapulaan. Mut mitäs jos vaikka laittaisit mulle sähköpostia, sullahan on mun osoite. Mä tiedän mitä sä tarttet. Kato jutellaan, jos vaikka saatais tää selvitettyä… sä tarttet nyt kato selkeesti tämmöstä juttua että tota… ihan iloisella asialla soittelen juu. Onko paha hetki?

Alan Wake’s Sound Design article

Mark Yeend, the Head of Audio at Microsoft Game Studios was interviewed by designingsound.org, and what a brilliant read it is! The true audio talents are rarely exposed to the public, and their work at best goes unnoticed – mainly due to the fact that if the sound design is just right and flawless, you don’t pay any attention to it.

I think I haven’t given kudos to the three brilliant sound designers, which is unforgivable, but better late than never. I’ve played AW thru twice now, third time under its way, and finally I get to just explore and enjoy the surroundings. The woods sound particularily pleasant, if only the Taken stayed away…

Besides, AW was re-released via XBox Live – as a complete package, so grab it now. It’s winter time, nights are long, the Taken are loose. Boo!

Read the article here: http://bit.ly/g6QjGQ , it’s a long one, containing input from Mark Yeend, Peter Hajba, Michael Schwendler, Peter Comley, Alan Rankin and myself. A great and thorough article.