ÄJJ ja LPLNALTP (julk. Riffi 05/2005)

Jokusen vuoden tien päällä viettäneenä taidan pikku hiljaa kuulua niihin ihmisiin, jotka eivät enää jaksa uskoa käsitteeseen “älykkyysosamäärä�?. Sen sijaan olen vakuuttunut, että on olemassa geneettisesti muunneltu, jokaiselle alalle väkisin tunkeutuva etäisesti ihmistä muistuttava olento jonka älykkyydestä puhumisen yhteydessä kannattaisi pikemminkin käyttää käsitettä “älykkyysjakojäännös�?, ÄJJ. Näihin käveleviin tuulitunneleihin törmää yhä useammin, erityisesti varsinkin ravintola-alalla ja asiakaspalvelussa. Ja aivan vastikään myös soitinkorjaamoissa.

Sattuipa nimittäin niin, että vanha luottopelini simahti, ei ilmeisestikään kestänyt reissaamisen rasitusta vaan lopetti ensin näytön toiminnan ja sittemmin myös muut kognitiiviset toiminnot, ts. ryhtyi elektrovihannekseksi. Koska takuu oli jo ohi, roudasin vekottimen toukokuun alkupäivinä ns. tutun tutun tutulle alan miehelle, jolla oli oma paja Helsingin äärialueilla. Kaveri laittoi vehkeeseen sähköpiuhan kiinni, napsautti koneen päälle ja koputteli ja paineli koskettimia, vähän sillai-niinku-autokaupassa-tehdään. “On täs kyl hyvä koskettimisto, täs mallis�?, mies sähisi röökinsä takaa. “Niin. Se vaan on nyt tuhannen päreinä. Mut auttaisko se, että pannaan toi sähköjohto tohon töpseliin kiinni?�? “Joo, ei tartte. Näistä menee aina tää näyttö enste. On näitä pari täällä ollu.�?

Meni viikko ja soittelin vihanneksen perään. “Joo ei o tullu kuule kytkentäkaavioo ja osii mut mä sen tossa just avasin ja katoin että joo.�? Noh, kävin vierailulla seuraavan viikon alussa ja koska mitään ei ollut tapahtunut laitteelle, otin sen mukaani. Vasta kotosalla huomasin, että “warranty void if broken�?-tarra oli täysin iskemätön. Ymmärsin vasta siinä vaiheessa, että haponkorventama hanslankari ei ollut antanut edes valohoitoa vehkeelle. Soitin siltä istumalta takaisin kaverille, tiukaten syitä lorvailuun ja suoranaiseen valehteluun. “V**ut mä mitää valehellu. On niitä tääl pari ollu, mut Sakke haki omansa kans pois ja sitä toista mä en ehtiny ees avaan ku se pöllittiin täältä.�? Niin. Mieshän kertoi puhtaan totuuden: “On näitä pari täällä ollu.�? Avasin suivaantuneena koneen itse ja huomasin, että kahta piirilevyä yhdistävä matokaapeli oli hieman irtonaisen näköinen. Kiinnitin sen ja kytkin sähköt päälle. Toimi.

Toinen ÄJJ-tapaus sattui aivan juuri, tätä kirjoitettaessa viime viikonloppuna. Päädyimme yhtyeen kanssa länsisuomalaiseen tuppukylään lähelle Poria. Olimme olleet reilu vuosi aikaisemmin samassa paikassa keikalla, kun keikkapaikan sähköjärjestelmä sanoi sopimuksensa irti ja käräytti paikan päätevahvistimen. Luojan kiitos kyseessä ei ollut oma. Mestan sähkötaulu oli kuvauksellinen – tosin minun ei annettu ottaa siitä kuvaa, sillä portsari (joka sähkölinja-drop-offina oli ilmeisestikin vastuussa kytkennöistä) piteli kättään kameran edessä. Sovittiin sillä istumalla, että tullaan vuoden päästä uudelleen kun sähköt on fiksattu.

Tällä jälkimmäisellä kerralla tulikin sitten mausteita lisää soppaan. Paikalla oli nimittäin ilmiselvästä LPLNALTP-syndroomasta(* kärsivä ravintolapäällikkö, jonka eittämättä kummallinen asenne asiakaspalveluun sai koko konkkaronkan suut loksahtamaan apposen ammolleen. Siis tiedättehän tämän ihmistyypin, joka kärsii huonosta itsetunnosta ja ottaa pankista lainaa ja iskee kaikki hillot kiinni kylän ainoaan räkälään ja maalaa sisäseinät ja hommaa uudet äänentoistovehkeet sillä mitä lainasta jää ostettuaan ensin vanhan taksimersun ja siniset rillit ja lopuksi nousee neste ohimoon kun kylän nuoriso alkaa käydä baarissa ja juoda halpaa vedellä jatkettua viinanlitkua ja seuraavaksi mies kehuukin jo pääministeriyhteyksillään? Pelottavia ovat nuo henkilöt.

No, siinä kesken roudauksen tämä hyppykeppi alkaa vinkua roudaripojille, että bussinrumilus pitää siirtää – ei takapihalle, vaan läheisen marketin pihalle, ettei yrityksen imago kärsi. Ja samaan hengenvetoon vetäisee vielä kitaristilaulajan nenän alta ruokalautasen pois ja julistaa jokseenkin teatraalisen poleemiseen sävyyn, että herrojen ruokailu on nyt sitten päättynyt ja koko yhtye on juuri saanut porttikiellon keittiöön. Ja jos tarkkoja ollaan, niin koko hemmetin paikkaan. Paitsi ehkä lavalle voidaan mennä, mutta sinnekin vasta klo 01.00 kun keikka alkaa.

Noh, eipä siinä. Nauratti kovasti siihen asti kunnes kuulin, että kaveri oli repinyt vieraslistan vieraiden saapuessa. Listalla oli 8 henkilöä ja niistäkin 5 oli siihen asti päässyt aina ilmaiseksi kyseiseen räkälään. Hyppykeppi oli kuulemma innostunut aivan valtavasti voimannäytöksestään – kunnes luhistui huomatessaan, että vieraiden joukossa oli kylän sähköyrityksen toimitusjohtaja ja aloitti silmittömän pokkuroinnin. Mutta johonkin piti viha purkaa. Ja eikun kitaristilaulajan (oikeastikin Maailman Mukavimman Miehen) kimppuun taas, sähisten: “Sun pittäs olla ny tegemäs sitä mitä sun pittäs ol tegemäs.�? Johonka MMM: “Häh?�? “No valmistautumassa geiggan, sula on 23 minuuttii aikka siihe, hopii hopii.�? Maailman Mukavin Mies ei ymmärtänyt ollenkaan, olihan soundcheck yms. tehty jo aikaa sitten, mutta ajatteli sitten, että nesteen aiheuttama valtava paine varmastikin painaa aivoja vasten kalloa aiheuttaen kipua ja ennen pitkää käy huonosti. Miestä kävi sääliksi kun noin on tuskissaan, ajatteli MMM ja kohautti olkiaan.

Kahdeksan biisin jälkeen kolmivaihevirrasta hävisi ensin yksi vaihe, sitten toinen. Tietokoneen virtalähteen valo vilkutti keltaista ja vihreää, sammui sitten kokonaan. Samalla sammahti myös V-Synth. Pikku hiljaa päätevahvistimet (tällä kertaa omat) antoivat periksi lastin alla ja laukesivat. Keikka loppui suureen a cappella-yhteislaulantaan – mutta onneksi yleisö ymmärsi ja tiesi kertoa näin tapahtuneen monta kertaa aiemminkin. Seurueen sähkömies käväisi pääsähkötaululla ja huomasi, että pääsulakkeet oli kiinnitetty sangen arveluttavasti, säädöksiä hipoen. Ilmeisesti toistunut sähköongelma, vierasseurueemme kokoonpano ja sähkötauluvierailu vaikuttivat siihen, että keikkaliksat maksettiin täysin mukisematta, viimeistä senttiä myöten. Ja yllättäen sinisten rillien takana asui häivähdys epävarmuutta, olisiko kallo antanut jo periksi?

ÄJJ-tapaukset sulautuvat yllättävän hyvin yhteiskuntaan, pakko myöntää. Suu kiinni hiljaa istuessaan ne menevät täysin ihmisestä, ei epäilystäkään. Eron huomaa oikeastaan vasta liian myöhään, yleensä välittömästi sen hetken jälkeen kun kikkare osuu tuulettimen lapaan. Ja sitten onkin kiinni enää vain sekunnin murto-osista – ehtiikö suojautua vai ei? Paras tapa suhtautua ÄJJ-väestöön on olla kärsivällinen ja uskoa karman lakiin: Paha saa aina palkkansa ja muusikko myös, joskus ihan oikeanakin rahana.
(* LPLNALTP: Liian-Paljon-Liian-Nopeasti-Aivan-Liian-Tyhjään-Päähän 😀

Advertisements