Täällä palaa, palaako täällä? (alkup. “Jumalauta, TULTA?”)

Voi herrajumala miten minä parkaisin satunnaisten ulkosynnyttimien nimiä ja belsebuubin hännystelijöitä sillä hetkellä, kun läppärilaukkuni osui klinkkerilattialle. En vielä tähänkään päivään mennessä ole löytänyt olkalaukkua, joka pysyisi lievästi pullonmallisilla olkapäilläni, ja käyttämäni pussukka tuppasi lipsumaan hivenen liian helposti jopa nahkarotsini olalta. Hassua kyllä, ensimmäinen ajatus ei ollutkaan “onks mulla bäkapit kuosissa?”, vaan “millä helvetillä minä TÄMÄN selitän vakuutusyhtiöön?” Tässä on nimittäin pari kertaa tullut asioitua tiskillä, ja olenkin kiitellyt tätä nykyistä anonyymiä “täytä vahinkoilmoitus netissä tai puhelimessa”-menetelmää. Vaikka kyllähän ne näkevät sieltä tietokannoistaan mikä kävelevä ydintuhoalue ja holokaustisen kansanjuhlat minä olen. Ja puhuttelevat heti etunimellä.

Muuten: jos softafirmojen asiakaspalvelu tai customer support toimisi lähellekään samaa vauhtia kuin vakuutusyhtiöiden vastaavat, meillä EI olisi bugeja plugareissa. Tai jos ihmiset äänestäisivät yhtä hanakasti jaloillaan softafirmojen menettelyn takia kuin esim. Sampo Pankin pikku hässäköiden vuoksi, maailmassa olisi muutamakin Aaltopahvi ja Traumasonics vähemmän. Joo, tiedän, minä sitten jaksan itkeä tästä samasta asiasta. Kertakäyttöviihteen muoto tuokin, plugarien yhteensopivuus ja sen kesto.

Aasinsilta kertakäyttöviihteestä: vihaan edelleen tosi-TV:täkin. Eikö niitä, perkele, PP:tä ja Idiotsia ja Vaaravarttia voida jo yhdistää samaksi kolmetuntiseksi spektaakkeliksi? Aloitetaan sulkemalla parikymmentä todellisuudesta irti olevaa kevythörhöä umpioon. Sitten vedetään kännit, jonka jälkeen hillutaan lasisaunassa munasillaan, ollaan sillai ja lauletaan peruukit päässä ynnä sukkahousut korvilla vähän ujosti ja ylävireisesti, ja lopulta roikutaan piuhoista jaloista roikkuen. Ja se, joka pystyy laulamaan jeppunormaalien minähaluanavatasinunkinranteet-biisiä oksentamatta joko alkoholimyrkytyksen tai itseinhotuksen takia, voittaa tonnin tai jotain, ja pääsee Seiskaan tilittämään, että kuinka nyt taas on minuus ja psyyke mennyttä ilman omaa yritystä ja uhrihan minä tässä olen.

Ehdotan muuten, että tv-yhtiö vuokraa jonkun Tallinkin kurjalla – anteeksi, alkuperäistyyppisellä – asiakaspalvelulla varustetun porauslautan – anteeksi, aluksen – kameraryhmälle ja maukkaalle otokselle vempulaväkeä. Tämän jälkeen laiva kuskataan Suomen ja Eestin välimaastoon kansainvälisille vesille, jonka jälkeen henkilökunta poistuu aluksesta, jättäen jälkeensä todellisen joukon selviytyjiä. Miten kauan menee, kunnes joukosta erottuvat ne, jotka pyörittävät systeemiä ja ne, joita vain pyörityttää. Ja tätä maailman tappiin asti. Vähän niinku tiäksä Truman Show.

Toivoa sopii. Tosi-tv on tullut jäädäkseen, eikä sen muotoa voida noin vain muuttaa: katsojat tarvitsevat itselleen vertailukohdan, joka tukee heidän käsitystä itsestään: “Ei mul o hätää, mul on asiat nii paljo paremmi ku noilla”. Kurjuuden sieto vaatii vielä kurjempaa viihdettä. Miksi ei järjestetä “Haluatko joulupukiksi?”-tv-showta?

Jos kirjoittaisin joulupukille, lukisi ensimmäisellä rivillä “tuo pliis jooko mulle lapsenusko ja into takaisin”. Olisi mukavaa seurata vaihteeksi ohjelmaa, jossa kontestantit kilpailevat valheenpaljastimesta päästyään vilpittömyydessä ja hyvissä teoissa – hyvällä säkällä saattaisi vaikuttaa yhteiskuntaankin pitkän ajan kuluessa. Vähän kuin jos tulisi leffateatterista katsottuaan Pölösen “Koirankynnenleikkaajan”, haluten saman tien kaikille pelkkää hyvää, tuiki tuntemattomillekin. Mitä sen leffan kuvaamalle yhteiskunnalle on tapahtunut? Miten siitä päädyttiin tähän nykyiseen “mä katon telkasta ku roikkutissinen feikkiblondi dokaa ja bylsii”-kaaokseen?

Siitä vanhasta hyvästä ajasta on ehkä sittenkin vielä kaikuja jäljellä: kirjoitan nimittäin tätä juttua uudella läppärillä, jonka vakuutusyhtiön kiltti täti hommasi antamalla laskutusluvan eräälle nimeltämainitsemattomalle kaupalle. Kaikki tapahtui niin vaivattomasti ja hyväntuulisesti, että suorastaan mykistyin. No, maksanhan vakuutuksistani, joten… Eniwei, hankin lisäksi uuden läppärilaukun, 17-tuumaiselle tarkoitetun. Käytin löysäksi jääneet sisätuumat lisätoppauksen asentamiseen – ei, en pullonmalli-olkapäihini vaan laukkuun. Hämmentävä peruspositiivinen Pölöstunnelma nostaa taas päätään ja saa hymyilemään vielä pitkän aikaa tapahtuneen jälkeenkin. Miten tämä kaikki kävikin näin helposti?

Jos joulupukki on olemassa, tuokoon se jokaiselle pienen pipauksen verran hyvää tahtoa. Pienen siksi, että se jäisi itämään pidemmäksi aikaa – kyllähän jokainen osaa jouluna olla mukava ja kiltti, mutta todellinen hyvyys itää pidemmän aikaa, juurtuen syvempään. Se saattaa versoa vähän hitaasti, mutta kerran juurruttuaan kasvustoa on mahdoton hävittää. Pieni poikani on muuten melkoinen positiivisuuden airut. On nimittäin hyvinkin mahdollista, että tulevaisuudessa kolumnieni kitinä muuttuu hyräilyksi – mutta tuskinpa jutunaiheet vähenevät tai muuttuvat: juuri nyt, tällä nimenomaisella hetkellä, vieressäni olevan vanhan analogisyntikan takapanelin jäähdytysraoista nousee harmaata savua… kiltti vakuutusyhtiötäti, täällä palaa! Oikeasti. Täällä nimittäin jumankauta palaa! 😀 Ei tässä voi kuin nauraa, eihän tätä usko enää kukaan…

Advertisements