Olen miettinyt kirottua “ny se on tarpeeks hyvä”-mainintaa. Kuka piru on se, joka seisoo laitteen suunnittelijan vieressä ja keuhkoaa “cut the costs”, “cut the specs”, “make it cheaper”? Kuka on se, joka päättää käyttää haistapaskalaatua olevia kiinalaisia sähköosia? Suhteellisen laadukkaana jenkkikoneena pitämäni Oberheim OBXa suhautti edelliskolumnia kirjoittaessani tasasuuntaajansa tuhannen päreiksi kalkittuun seinään, jättäen jälkeensä toisen maailmansodan aikaista japanin taistelulippua muistuttavan harmaan jäljen. Poltti siis päreensä ja aimo annoksen sisälle kertynyttä pölyä. Vaihdettaessa virtalähdettä törmäsin järkytyksekseni uusiovirtalähteeseen ja sen “Made in China”-tarraan (laite oli tuotu Suomeen Japanista ja siihen oli vaihdettu “asianmukainen” virtalähde). No eipä ihme: kymmenestä viimeisen vuoden aikana lakkoilleesta virtalähteestä 8 oli varmaankin samasta tehtaasta lähtöisin, samassa saastesumussa, saman saastuneen maidon voimalla kasattuja. Ne 2 muuta altistuivat vedelle. Siis suurelle määrälle vettä. Sammutusvettä, mutta ei siitä sen enempää, edelleen kytevä häpeä ei anna vielä periksi kertoa julkisesti tapahtuneesta. Sanottakoon, että sillä kertaa syy oli jossakussa toisessa.

Päätin saman tien tarkastaa kaikki vähänkään vanhemmat laitteet ja niiden virtalähteet – ja hyvä, että tarkistin. Imurille oli käyttöä, joissakin tapauksessa villakoiria oli Nöyhtälän Kennelin verran per masiina. Ihme, etteivät rakkineet haukkuneet virtaa kytkettäessä, sen verran pörröistä oli sisuksiensa tunnelma. Vähän kuin löytäisi alastoman Demis Roussoksen vaatekomerostaan – eh, tuota… luonnehtisin mieluummin sanomalla “juhannuskokko oli tilauksessa.”

No siis: Eläköön globalisaatio ja “ny se on tarpeeks hyvä”-miehet! Maailmaa ei enää pyöritä jees-miesten joukko, vaan nsoth-miehet. IGEN-men, noin niinkus kansainvälisesti lyhennettynä (It’s Good Enough Now). Joku tälläkin hetkellä miettii jossakin japanilaisessa soitinvalmistajan konttorissa “millä helvetillä mä viilaan tosta FU-P33L0iGloo:sta sata taalaa veks per toosa?” Kaveri tutkii speksejä ja kiinnittää huomionsa virtalähteen ohella pariin muuhunkin seikkaan. “Jaaha. Sitä on taas pantu 900-milliampeerinen vaikka varmaan kuussatanen ois riittäny.” Kaveri tarttuu puhelimeen. “No se on Yokohiro täs vaan terve. Otas ne balansoidut veke kato ku nyt pitää laskee hintaa. Sit vaiha semmone Shanghaista tullu kuussatane virtapuolelle. Sit se on tarpeeks hyvä.” Laite tulee aikanaan markkinoille ja sitä kyllä kehutaan laimeasti testeissä, mutta jokaisessa artikkelissa muistetaan mainita, että ulkoinen virtalähde ilmeisesti aiheuttaa sirinää, ja ollakseen pro-laite siinä kuuluisi olla balansoidut liittimet… eikä sen koneen käyttissoftakaan pyöri kunnolla, sillä IGEN-osasto vaihtoi viime tingassa keskusprosessorin vähän halvempaan.

Ja sitten musiikkipuolella mainioita jutunlähteitä ovat nämä nsoth-tuotannot, joissa joku pässi päättää jonkun olevan jo tarpeeksi hyvä ja se siitä. Kyllähän se levy nyt ilmaisella promolla ja pärstäkertoimella myy, pannaan kanteen, että styling by julkkiksen sisko ja kampaus by naulat töpseliin. Tai sitten tehdään kuten satunnainen tuttuni vastikään: otetaan vanha hitti, tehdään siihen kuhan-ny-jotai-on-sanat suomeksi, yritetään toisintaa alkuperäinen sovitus vähän sinne päin huonoilla soundeilla, lauletaan miehissä päin persettä ja hoetaan selkään takoen, että ny se on tarpeeksi hyvä. Ai ni, pakollinen horsman kollotus puuttuu. No, otetaan tuo ku se on tossa tiskin päässä ja se on juotu nätiks ja vetää karaokee iha ok. Sit se ainaki on tarpeeks hyvä. Valitettavasti tuolle meiningille sokeutuu pitkään moista harrastaessa, ja rima laskee vauhdilla. Siinä ihan hyvän keskellä ei vain huomaa sitä, että rimat ympärillä nousevat ja pitäisi omaakin kohottaa. Pitäisi ottaa aikaa ja irroittautua. Oppia. Käyttää aivojaan.

Ja siitä päädyin itse varsinaiselle ajatusradalle: En tiedä, onko jo myöhäistä lähteä ristiretkelle omia mahdollisia nsoth-taipumuksiani kohtaan, mutta sorvasin uudenvuodenmantroja parikin kappaletta. Yksi niistä kuuluu “huolla vanhat masiinat äläkä säästele kustannuksissa”, ne kaksi muuta “Ostaisitko tekeleesi itse?” ja “ÄLÄ SELITTELE”. Huoneentaulut, nuo ihmisen opaskoirat.

Joululomalla luin läpi erinäisiä psykologisia artikkeleita tottumukseen ja sopeutumiseen liittyen, ja luulen tajunneeni, että tuottajuus ja hyvän biisin tekeminen on puhtaasti aivojen ohjelmoitumisen tulosta. Trenditermi takavuosilta: NLP. Saas nähdä milloin Sibis alkaa kouluttaa rockmanagerien lisäksi luovalle alalle suunnattuja psykologeja, henkilökohtaisia sparraajia – vai ehtiikö Peräsvuo ensin? Vaiko minäkö? Joku tarvitsee henkistä valmentamista enemmän, joku vähän vähemmän – ja ne muutamat harvat syntymästarat puolestaan kouluttavat kouluttajiaan.

Hitto, tila loppuu kesken. Mutta tää on jo kyllä tarpeeks hyvä näinki.