“Misson mun mikki?�?, huutelen hätääntyneenä. Ääni kauempaa vastaa: “Mikä niistä?�? “Viiskasi.�? Kuljen kohti vedenrajaa itäisessä saaristossa. Kas siinähän se, rantavedessä. Levän ja kaislojen joukossa. Kenen idea oli vetää piuhat kapean lahden yli ja äänittää kitarastyrkkarin “aito�? luontoambienssi, lintuineen päivineen? Näin jälkikäteen ajatus tuntuu lyhyesti sanottuna siltä ihteltään. Todennäköisesti olimme juuri syyllistyneet ympäristörikokseen – ainakin satakunta uikkua on tästä hamaan tulevaisuuteen kestoruikulla, ressukat pienet.

Eikä siinä vielä kaikki. Mökkejä on myös naapurissa, mutta rannoilla ei näy ketään. Eipä ihme. Vettä tulee kuin Esterin poimuista ja ilma on muutenkin kuin Frankensteinin morsian. Uskon, että ihmiskunnan suurimmat typeryydet on keksitty hjöördispäissään saunan lauteilla: sodat, sairaudet, syöpä, doping ja ulkoilmaäänitys omalla kalustolla. No, onneksi mökki ei ollut minun.

Kyseessä oli ekaa sinkkuaan ja levyään – ylipäätään yhtään mitään – tekevä kotimainen raskaampi yhtye ja minun piti äänittää koko pas… tuotos. Rahanpuute vaivasi taas, joten olin sanonut “jees�? ennen ensimmäistäkään demoa. (Elokuvassa tässä kohtaa kuuluisi se ööörr-summeri ja kuva pysähtyisi, päälle lyötäisi punainen “VIRHE�?-leima ja sitten tilanne jatkuisi.)

Yhtä kaikki, mikki ylös rannasta ja kuivumaan saunaan: Piuha kiinni ja kiukaan päälle, mikin verkkopallo irti. Otin jääkaapista yhden neuvoa-antavan ja istuin mökin portaille. Sade oli tauonnut ja pilviverho repeilemään päin, ilma tuoksui niinkuin vain loppukesästä voi. Fiiliskin oli hyvä – kunnes Pasi-tuttuni tuli saunasta hikisenä. “Ootsie äänitelly saunomista? Myö otettiin löylyt ku tul kylymä venneessä. Onkse siun mikki? Aika huonona on ny. Myö otettii se pois ku pantii makkara kiukaalle. Huomattii vasta siinä että se ol puonnu.�?

(Kalustolistan päivitys: Poistetaan yksi mikrofoni.)

“Ja tämä piuhako on siun? Tais sulaa iha p***aks.�? (Poistetaan yksi piuha.)

Eikä siinä vielä kaikki. Siihen aikaan kun tämä tapahtui, oli käytössä vain 8-kanavainen Session 8 ja tietokoneena Macintosh Centris 650, jossa 80-megainen boottilevy ja 40 meg ram-muistia. Ei plug-inneja, ei efektejä, vain kahdeksan kanavaa ja piste. Eikä mitään scrub-toimintoja. Tai leikkausta isolla resoluutiolla Logicin arrange-sivulla. Eli kun haluttiin tiputella s-kirjaimia ilman sibilanssilimiteriä, avattiin sample ja laskettiin samplea editoimalla (gain change, -3 dB) JOKAISTA s-kirjainta yksi kerrallaan. Tai jos haluttiin vaimentaa hengitysääniä niin… tiedättekin jo.

Kaikki äänitetty materiaali piti editoida kuosiin. Ei auto-tunea, joten lauluja piti olla riittävästi, jotta saatiin liidiraita sekä samankuuloinen tuplaraita. Kitaroitakin oli jo kaksi akustista plus neljästä kuuteen sähkökitaraa, bassossa kaksi raitaa (DI ja kaappi) eikä vielä rummun rumpua. Rumpali nimittäin keskittyi saunan lämmitykseen ja jääkaapin täyttöön. Jotta saatiin jonkunlainen kuva äänitetystä materiaalista, piti tehdä tusinan verran välimiksauksia, jotta kaikki äänitetyt raidat saatiin kuulumaan.

Lauluraidoista tulikin dilemma. Laulajalla oli hyvin kuuluva s-kirjain, lievästi “espoolainen�?. Lisäksi kaverin vire laski jokaisen rivin loppua kohti – joskus enemmän kuin oli tarvis. Eli yli terssin. Perkele. No, ei kun ikävä rivi kerrallaan samplecelliin ja pitch bend -kikka käyttöön, sieltä DAT-nauhurille ja sieltä takaisin kovalevylle. Kun lopetin yhden biisin raitojen editoimisen, kello oli jo neljä ja bändi oli täydessä unessa. Vain rumpali oli hereillä – saunassa. “Mie ajattelin, et mie otan sen viiennen tomin käyttöön. Tykkäätsie octobanien äänestä? Miul on niitä kuus.�? Kello tuli reippaat kuusi ennen kun rumpali ymmärsi, että kolmellakin tomilla pärjää kivasti. Nukuin nelisen tuntia ja äänitystä jatkettiin. Oli rumpujen vuoro.

Mikkejä ja piuhoja, kuraa ja kosteutta, alkava flunssa ja väsymys. Eli ihan tavallinen päivä. Vastaan tuli päätäni vaivannut ongelma: Kahdeksan raitaa, max ja piste. Kaikki jo laulettu ja soitettu materiaali piti siirtää DAT-nauhurin yhdelle raidalle ja toiselle äänitettiin klikki, jotta rumpali soitti edes suunnilleen taimissa. Rumpali oli nimittäin taikonut jostakin konjamiinipullon, jonka oli tyhjentänyt yksin lähestulkoon kokonaan. Ressukka pelkäsi äänittämistä ja ajatteli “rauhoittaa�? itsensä. Siellä se nyt oli: Iloinen ja puhelias savolaisrumpali selkäydinohjauksessa. Ja taimi tarhassa, jos se ylipäätään koskaan oli hallussa ollutkaan.

Mutta voi miten minä pelkäsinkään tulevaa rumpuedittiä! Siihen aikaan ei nimittäin ollut juurikaan työkaluja, jolla taimitarha olisi saatu harvennettua ja siistittyä. Eli ei kun sample edit auki, tsekkaa leikkauspaikka, sulje editori, etsi paikka ja leikkaa arrangessa, siirrä. Ai ni. Ambienssimikit perkele. Sama homma, tsekkaa, sulje, leikkaa, siirrä – ja stretchaa ja kuro taukopaikat umpeen. Sitä mukaa kun leikkasin tai siirsin, tein myös varmuuskopioita raidoista, jotta voisin palata pari palaa taaksepäin mikäli tarve vaatii. Joo, vaiheethan siinä menee jos ei ole varovainen, huomasin senkin.

Päivän päätyttyä arrangeikkunan raitamäärä sanoi 102 lauluineen päivineen ja minua itketti ihan oikeasti. Rumpali oli rämplinyt neljä ottoa á 8 raitaa ja nyt niistä piti saada yksi hyvä otto. Kello oli about puoli viisi ja tuotantopäällikkö tulee kasilta käymään. Ehtisin, ehkä.

Editoin ja säädän minkä ehdin. Taustalta kantautuu vaimeita taistelun ääniä korviin. Basisti ja solisti olivat taas sotajalalla, serkuksia kun olivat. Pikku hiljaa kinastelu muuttui nyrkkitappeluksi ja tavarat lentelivät. Sain editin valmiiksi ja siirsin mono/stereo-demon DAT:lle päällikön kuultavaksi. Päällikkö saapui, keskusteli kavereiden kanssa ja tuli sitten minun juttusilleni, kuunteli demon ja sanoi: “Kivat efektit nois rummuis, magee flange. Tota, paa lasku. Tää loppuu ny tähä. Vokalisti lähti vartti sitte bändistä.�? “Ai no kiva.�?

Menin nukkumaan onnellisena. Vasta aamulla huomasin, että basisti oli angstipäissään kaatanut pullollisen konjakkia tietokoneeseeni.

(Lisätään laskuun: Yksi tietokone.)