Joillekin sattuu

Rakkaat lukijat. Toisinaan vastaani tulee ihmisiä, joiden tapaturma-alttius ylittää normaalin käsityskyvyn rajat. En tarkoita tällä peiliin katsomista, vaan pääkaupunkiseudulla ja ihan hivenen sen ulkopuolella asustaa kaksikko, basisti ja rumpali, joille mikä tahansa sekä inhimillinen että epä- on tuttua. Olen itsekin kohdannut kaikenlaista sitten vuoden 1989, mutta nämä kaksi (olkoot Tikku ja Takku) ovat oma kirjasensa vakuutusilmoitusten synkässä meressä. Keskellä sitä. Me muut olemme rannalla.

Ihan pari anekdoottia vain, malliksi. Soitin aikonani sähköpianoa ja Hammondeja sessiossa, jossa Takku oli rumpalina. Kaverin groovetatsi on uskomaton, samoin dynamiikan taju, joten soittaminen sinällään on nautittavaa. Sen sijaan puhuminen kannattaa hoitaa minimissään viiden metrin päästä. Kesken session Takun toinen kapula katkesi, mutta kätevänä miehenä Takku käänsi kapulan toisin päin, soitti siis “kyntöpäällä”. Tuli tauko, ja Takku esitteli pyörittelytaitoaan, heilautti kapulan komeaan hyrräliikkeeseen sormiensa ympäri ja töks – kapula silmään, se murtunut, säleinen pää edellä. Härskin näköistä touhua. Noh. Kaveri taksiin, sessio hetkeksi seis ja palaveri pystyyn. Koska kyseessä oli artistin X joululevy, ei sessiota sopinut jättää kesken, sillä käytiin jo alkusyksyä. Kaivoin olkalaukustani silloisen 12-tuumaisen Powerbookkini ja pyysin äänittäjää siirtämään siirtokovikselleni äskeisen biisin rumpuraidat. Samalla kun muu bändi soitteli paikkoja ja pikkufillejä sekä paikkaili osuuksiaan, editoin rumpalin soitoista samplesetit EXS-24:ään ja kehittelin yksittäisistä raidoista sekä stereobounceista kvantisointikartat. Seuraavien kahden biisin rummut tulivat rumpalin omilla soundeilla Logicista, rumpalin kvantisoinnilla höystettynä (luojan kiitos perusbiitillä selvittiin). Levy ilmestyi ajallaan ja rumpalikin taisi saada gramex-merkinnät kyseisistä biiseistä. Reilun kaupan rummut.

Tikku sen sijaan on erikoistunut eläimiin ja hyönteisiin – siis hasardimielessä, toisin kuten useimmat bas… muusikot. Anteeksi. Oli kesän ensimmäinen hellepäivä 90-luvun alussa, löyhäkän leppeä, ilma kostea ensimmäisen sadekuuron jälkeen ja aurinko laskemaisillaan. Tikun muovilasissa oli ananasmehua ja toisen käden sormien välissä kärysi Nortti, punainen. Tuli pikkupaikan aika ja Tikku riensi pajaan, jättäen tupakan ja mehun pöydälle. Paikko osui kohdalleen ja Tikku kipitteli takaisin pihamaalle – vain huomatakseen, että tupakka oli tipahtanut vahakankaalle ja kärysi ilkeästi haisten. Ja miten reagoi bassomies? Eikun taputtelemaan. Vahakangas tarttui sulaneena sormiin ja kaveri irvisteli tuskasta kiljuen. Fiksuna miehenä Tikku syöksyi vilvoittelemaan sormiaan lätäkköön ja huljutteli siellä vasenta kättään, mutaisessa vedessä. “Tuokko sen mehun siitä”, kaveri ähkyi kyykyssä. Sen kummemmin kuppiin katsomatta annoin muovimukin Tikun käteen ja kaveri hulautti loput mehusta kitusiinsa – ja sai suuhunsa ampiaisen. Vartti myöhemmin Tikku murjotti autossani matkalla Jorvin ea-asemalle. Sillä kertaa bassojen paikkaamiseen käytettiin Akai S-tonnia, mutta paikkainstrumentin tekemiseen meni – kiitos antiikkityökalujeni – kohtuuttomasti aikaa. Mutta Tikun vanha Ampeg muhisi mukavasti lopuillakin biiseillä.

Pari kesää myöhemmin Tikku löysi piuha-askistaan festarikeikalla kyyn, joka puri miestä etusormen ja peukalon väliseen pehmeään kohtaan. On ihailtava työmoraalia, sillä alkamassa ollut keikka hoidettiin samalla kädellä loppuun asti. Samalla festarilla Takku unohti pakustaan käsijarrun ja Transit valui perä edellä jokeen tms., tuhoten Ludwig-setin. Ei se törmäys eikä äkkipysähdyskään vaan sisään tulvinut vesi. Viime vuonna Tikku sai katkenneen kielen hampailleen; etuhampaasta pala irti ja ien repesi. Takku puolestaan meni toisen kerran naimisiin (heh). Häissään Takku pyörtyi onnesta ja löi nenänsä kastemaljaan. Sain kaverin tokasta pompusta kiinni.

Kaikkien näiden kaveruuden täyttämien vuosien jälkeen olemmekin nyt kirjaimellisesti kivettyneinä pelosta, silkasta kauhusta. Vaikka tunnemmekin toisemme jo kaukaa, olemme silti onnistuneet välttämään yhteiset sessiot – ja nyt ilmestyskirjan kauhut odottavat maaliskuun puolivälissä. Olemme vitsailleet etukäteen asiasta ja iChat on osoittautunut oivalliseksi kommunikaatiovälineeksi. Hasarditodennäköisyys kuitenkin muistutti itsestään eilisessä etäsessiossa, jossa lähetin pojille mp3-demot kesken chatin.

Lopputulos: Disconnecting… ja se siitä sitten. Airportin valot olivat hiljaa ja vanha luotettava kaapelimodeemini haisi hiukan hassulle. Kävin tänään hakemassa uuden. Pelottaa lähettää se viimeinen demo.

Advertisements