Älä myy liian halvalla

Vanha vihtahousu ei ole jättänyt ihmiskuntaa rauhaan. Sen sijaan, että sarvipää vainoaisi yksittäisiä ihmisiä syösten heitä hulluden teille, heppu selkeästi keskittyy suuriin kokonaisuuksiin, kehitellen päidemme menoiksi (jep) kaikenlaisia kommervenkkejä. Piru vie, Stockmannin Hullut Päivät ovat kaikessa infernaalisuudessaan aivan takuuvarmasti sorkkajalan fläppitaululta. Siitä ainakin kielii Mordorin Mustien Ratsastajien (lue: rollaattorimummokolonna) populaatio. Avainsana on ALENNUSMYYNTI.

Sama perhanan maailmanlopun meininki on tunkemassa myös viihdeteollisuuteen. Luulenpa, että luovalla alalla työskentelevien henkilöiden ns. indeksikorotukset ovat unohtuneet viimeiset 15 vuotta, putkeen, ja täysipäi(väi)sten muusikkojen (yms. luovien ihmisten) ostovoima ei ole parhaalla mahdollisella tolalla. Juttelin taannoin ystäväni kanssa, olkoonpa hän nimeltään vaikkapa Kalle S., ja vaihdellessamme kuulumisia puhe kääntyi väistämättä kohti neuvottelutilanteita ja vallitsevia olosuhteita hyytävine esimerkkeineen. Oletusarvona duunineuvottelussa on se, että mikäli kyseessä on musiikin tekeminen vaikkapa tv-elokuvaan, vastapuoli vetoaa siihen, että “teostothan sä sit tietysti saat tästä, että ota se ny sit huomioon tarjouksessas, kato ku sejase tekee näitä tyyliin satasella plus teostot”. Lue: tekijänoikeudelliset tienestit = langettava entiteetti, pois palkkiosta, hui kamala. Ja totuuden nimissä on sanottava, että kiitos järjestelmän, rahat tulevat vasta aikaisintaan ensi vuonna – jos silloinkaan. Aika kuluu, muusikko nälkiintyy. Ja jollei itse ottaisi duunia vastaan, löytyy aina joku joka suostuu tekemään duunit halvemmalla kuin kukaan muu. Nämä turkasen joo-teen-koko-levyn-tonnilla-heebot syövät sinunkin leipääsi, parahin lukija. Siinä missä myymälävaras syö meillä, aleammattilainen pöllii postit ja vie kaapista konjakit. Olenkin lähtenyt sille linjalle, että kerron palaverissa muka eronneeni Teostosta mikäli näihin piuhoihin sotkeennutaan ketunhäntä kainalossa. Että liksa liksana, lakisääteiset lakisääteisenä. Kannattaa kokeilla, suosittelen. Yllätytte iloisesti. 🙂

Jokainen yli 10 vuotta aktiivitekijänä ollut on varmasti kohdannut aleporukkaa, joko pöydän toiselta puolelta tai kollegoina. Äskettäin eräs toinen audiovisuaalisella alalla toimiva ystäväni kertoi uskomattoman yhtälön: eräs henkilö suostuu 600 eurolla tekemään puolituntisen valtakunnan verkkoon päätyvän dokumentin, käsikirjoittamaan, kuvaamaan (toisinaan palkkaamaan myös ekstrakuvaajan), editoimaan, miksaamaan – jopa tekstittämään koko höskän. Vaikka jokaisesta näistä em. proseduureista selviäisi ammattimaisesti yhdellä vedolla, reaaliajassa, ei tuntipalkaksi tule kovinkaan kummoista latia. Pointti tällä kitinällä on: omalla (työ)ajalla on oltava hintansa. Jokainen työn parissa vietetty tunti omaa aikaa maksaa rahaa – tai muuten tuhlaat omaa vapaa-aikaasi. Kylppäriremonttini yhteydessä tehty laatoitus maksoi 1600 euroa ja heppu purki, pohjusti, vesieristi sekä laatoitti ja saumasi koko höskän viikossa, 5 kpl kuusituntisia työpäiviä, kuivumiset päälle. Äkkiä kun laskee, kaverin fyysiselle työlle tuli hintaa 1600/35 = 53.33 eur per tunti, raskaasta duunista. Ja se oli ns. sisäpiirihinta, kuitilla – kosteiden tilojen remontteja EI tehdä pimeästi, kuten ei yhtään mitään muutakaan, ne maksettavat verot ovat sijoitus vanhuuttamme varten ja piru vie, jokainen poliitikko joka lupaa populistista, ylentöntä veroaletta pitäisi maalata siniseksi ja ripustaa munasillaan Kolmen Sepän Patsaaseen… pakkasella. Enhän minä muuten tähän kiinnittäisi huomiota, mutta kun kerran on lähtenyt siwalinjalle, on vaikea ryhdistää tulotasoaan myöhemmin kun älli palaa päähän. Tänään tehtävät valinnat leimaavat huomista.

Tästä oikeastaan päästäänkin – lopultakin – VARSINAISEEN aiheeseen (lahtelainen syttyy hitaasti). Jokaiselle freelancerille, toiminimelle, osake- ja kommandiittiyhtiölle jne. pitäisi määrätä lakisääteiseksi työpanoksen hinnoittelun lyhyt oppimäärä ja kolme vuotta toiminnan aloittamisesta järjestetään jatko-oppimäärä – siis jos pulju on vielä pystyssä. Luovalla alalla on vaikea jättää hanskoja naulaan ja unohtaa koko homma, mennä himaan ja tyhjentää päänsä tavalla tai toisella. Nämä duunit kuplivat mielessä, ovat osa elämää, palaavat mieleen hampaita harjatessa, syödessä ja ainakin allekirjoittanut on hemmetin monta kertaa elämässään joutunut, väkisin, kirjoittamaan jotakin muistiin keskellä yötä kun “jokin” ei jätä rauhaan. Oikeastaan tällä alalla ei tehdä työtä, tällä alalla vain eletään joka hetki – ja sitä suuremmalla syyllä pitää kiinnittää huomiota duunin ja kompensaation korrelaatioon. Sitä paitsi, eiköhän jokainen luova yksityisyrittäjä yritä parastaan joka kerta, jokaisen duunin yhteydessä?

Tein kerran, vuosia sitten, empiirisen tutkimuksen. Merkkasin piruuttani kalenteriini erääseen duuniin liittyvät työtunnit, meilit, puhelut, istumiset, palaverit, ajamiset palaveriin jne., aivan kaiken, myös ajatustyön yms. “immateriaalitoiminnot”. Viivan alle tullut häkellyttävän suuri tuntimäärä määritteli palkkion – onneksi vastapuoli, oikea kehäkettu, oli reilu ja itse ehdotti tätä menetelmää (tuhannet kiitokset, Anne L.). Taisi kiltti ihminen vain sääliä laihaa ja nälkiintynyttä parikymppistä pojankloppia ja opetti hellästi tukistaen työn arvottamista ja palkkion määrittelemistä. Sen koommin en ole aliarvioinut omaani enkä toisten aikaa, olkoon työtä tai vapaata.

Takaisin alennusmyynteihin. Pöljillä Päivillä oli alennuksessa suhteellisen tilavia USB-muistitikkuja. Olin jo ostamassa yhtä 19 euron hintaan kunnes tajusin, että minulla oli jo pöytälaatikossa ja avaimenperässä yhteensä suunnilleen kymmenen gigan edestä hupipuikkosia. Aletikku jäi siihen. Kun käännyin pois, kohti Simpsons-alelaareja, reilu satakolmekymmenkiloinen Mordorin Musta Ratsastaja rynnisti töykeästi yli varpaideni ja vei nenäni edestä viimeisen neloskauden boxin. Vihtahousuhan se siinä, muistutti olemassaolostaan. Olkaapa siis tarkkana alennusmyyntien kanssa; viaton viekoittelu ja flirttiin vastaaminen on tuhon tie. Monessakin mielessä.

Advertisements