Juttelin taannoin kauniina kevätpäivänä ystäväni kanssa puhelimessa pitkän tovin ja tulimme sivunneeksi tuoreina isinä isyys- ja äitiyspäivärahakäytäntöä, sekä “pikku” vastoinkäymisiä asiaan liittyen. Tämä on siis tavallaan jatkoa Jonna Tervomaan aloittamalle monologille äitiyspäivärahan pienuudesta. Käytän termiä “monologi” siksi, että arvoisat pask… päättäjät eivät ole ottaneet kantaa käytännöllisesti katsottuna mihinkään. Ainoastaan Outi Alanko-Kahiluoto (ei sukua) myönsi erään lehtiartikkelin mukaan luovilla aloilla työskentelevien ihmisten oikeuksia poljettavan tms. päläpälä. Antoi lausunnon, siinä kaikki. Tai jos asialle on tapahtunut jotain, ei se ainakaan minun korviini ole tullut.

Eipä ihme, ketäpä leipääntynyttä poliitikkoa kiinnostaisikaan jokusen sadan, korkeintaan tuhannen tekijänoikeustuloa saavan hampparin äänet? Pikkuinen hyttysen paska Itämeressä. Valitettavasti takanamme ei ole kimmosaseille kelpaavaa jättiyritystä lobbaamassa, eikä kakkossukareiltakaan taida fyffeä rapista tämän epäkohdan korjaamiseksi. Epäilen myös, että jupinoitani ei monistella jaettavaksi eduskunnan kabinetteihin. Tämäkin kirjoitus jäänee siis monologiksi. Vaan miettikääpä vielä. Palataan tähän hivenen myöhemmin.

Miksi eräät brezhneviläiset instanssit eivät ota huomioon, että jollekulle säveltäminen ja/tai sanoittaminen on duunia ihan siinä missä “HYLÄTTY”-leiman iskeminen Kelan leimasimellakin on? Ja että luova työ on työtä siinä missä vastuun siirtelykin siellä Kelan pöydän toisella puolella? On hemmetin helppoa sysätä päätös harmaalta piipittäjältä toiselle, sillä virkatie on pitkä ja näännyttävä, ja jokainen pystyynkuivanut kakkakikkare voi piiloutua asetusten ja säännösten taakse, käydä asemasotaa, kunnes muusikko lähtee himaan tekemään aiheesta biisiä. Eipä ihme, että joukostamme löytyy alkkiksia ja narkkareitakin.

Miksi tekijänoikeustulot eivät kelpaa Kelassa tuloksi, jos ne kerran vallan perkeleen hyvin kelpaavat tuloksi poliisiauton takapenkillä, kuten itse olen asian todennut? Jopa pankit suhtautuvat nykyään varsin vakavasti Teoston ja Gramexin vuosiraportteihin, eikä ainakaan allekirjoittanutta ole enää juoksutettu ja nöyryytetty pankkien tiskeillä sitten vuoden 1995. Vaan mitä tekee virkamieskunta? Pyyhkii lomakkeillani harmaiden virastorottien pöytiä viikosta toiseen, kunnes joku kopiokoneen käyttäjän varamiehen rumempi sisko hivuttaa leimasimella punaista paperin kulmaan ja lähettää nollapäätöksen postissa.

Kuka voisi olla se poliitikko, joka haluaisi prenikan rintaansa ja lähtisi ajamaan sen pikkujoukon, muutaman sadan päätyökseen biisejä tekevän, asiaa?

Nimittäin. Hampparijoukko voi todellakin vaikuttaa aluksi pieneltä, mutta tuo biisintekijöiden jengi on lopulta melkoisen vaikutusvaltaista, osa porukasta käytännöllisesti katsoen komentaa joukkoa, joka on kooltaan hemmetisti suurempi kuin meikäläinen armeija. Ville Valo, Lauri Ylönen, Lauri Tähkä & kumpp. Jatkanko? Jenni Vartiainen. Chisu. PMMP. Maija Vilkkumaa. Jatkanko vielä? Stam1nan poijaat, Kotiteollisuus, Diablo, Apulanta.

Arvon populistiset poliittiset kakkipöksybroilerit, joko kiinnostaa? Arvasin. En voi luvata, että esim. 10% HIM:n kotimaisista kuuntelijoista äänestäisi samoin tein jotakuta lipevää niljaketta, mutta jo pelkkä mahdollisuus siihen, että olisi ns. “oikean jengin silmissä hyvä jäbä tai muija” on worth every penny, niin sanoakseni. Eikä asian vaatima muutos varmastikaan olisi mikään kaksinen juttu punnertaa läpi. Se vaan on niin… marginaalinen seikka. Marginaalinen. Laskekaa taas yhteen em. artistien yleisö. Ääniä voisi olla kaupan. Rehellisellä pelillä.

Voihan tietty olla kyseessä sekin, että valtiovalta on vain saanut tarpeekseen meistä haihattelijoista, ja on kehitellyt kieron salaliiton kaikkia muusikoita vastaan. Että jos niitä ei hirveästi huvita lisääntyä, niistä päästään kohta kokonaan. Rohkaisevat tavallaan ihmisiä oikeisiin töihin.

Onneksi vaimoni käy ns. oikeissa töissä, joten meillä ei luojan kiitos ollut hirveätä joogaamista muksun kanssa. Huvittavilta episodeilta ei tosin vältytty meilläkään: kun päättäville tahoille selvisi, että osa tuloistani tulee tekijänoikeustahoilta, osa itsenäisiltä asiakkailta, ja että työskentelen audio/musiikkialalla sun muuta, oli soppa valmis. Yllättäen piti täyttää lomake, jossa piti erikseen todeta, että firma se ja tämä EI ole maksanut vaimolleni palkkaa, eikä vaimollani ole tekemistä puljuni kera semminkään. Huvittavinta oli, että Kelan uivelo 1 vaati täyttämään kupongin 1, jonka Kelan uivelo 2 rypisti ja antoi kupongin 2 täytettäväksi – ja kun kuponki 2 oli täytetty, päädyimme tiskille 3, jossa uivelo 3 vaati vielä kupongin 1 tuon kakkosen lisäksi. Asiaa ei auttanut, että toimistopäällikköä vaadittiin paikalle selvittämään toisistaan eroavia kupongintäytättämisiä ja irrationaalisia selvityspyyntöjä. Näköjään säädökset ovat samat kaikille, mutta tulkinnanvaraa jätetään ns. kuponkikierroksen ja naamakertoimen verran.

Lopulta asia selvisi voitokkaasti. Ihmettelen vieläkin, mistä vaimoni onnistui löytämään aristokraattisen tyyneytensä ja järkähtämättömän määrätietoisuutensa tuon virastoasiointisession keskellä. Sanotaanko vaikka niin, että siihen on syynsä, että menin hänen kanssaan naimisiin. Jos joku järeämpi monialakonserni etsii johtoportaaseensa vallan pätevää ja karismaattista naispuolista hahmoa, saatte meikäläisen headhunter-lafkan kautta tietoja pientä maksua vastaan. Mutta sitten vastuu siirtyy teille.

Palatakseni ongelman ytimeen: jos yhteiskunta on ottamassa muusikolta, tekijänoikeus- ym. tulot kelpaavat. Jos yhteiskunta on antamassa, paskat niistä. Miksi ovet ei aukene meille? Onko kutsumuksemme syytä tää? Niin, todellakin: siinä veri punnitaan, kun joudutaan painimaan virastopykälien kanssa. Että pidänkö kiinni siitä ainoasta minkä todella osaan, vai opettelenko olemaan tomaatinviljelijä? Ja ainahan sitä voi lähteä poliitikoksi ajamaan juuri tätä asiaa, nuolemaan populistisesti perseitä. Ben Zyskowicz, Latella on mun numero. Soitellaan. Ja kiitos aiheesta taas kerran, Kalle S.

[Huom. Presidentinvaaleissa 2012 meinasi tapahtua se, mitä uumoiltiin 2010. Massoja liikuttavat tahot onnistuivat luomaan oikean kansanliikkeen, mutta sillä kertaa liike ei saanut riittävästi substanssia taakseen. Ehkä jo ensi kerralla pop-kulttuuri luo nosteen, jonka avulla valitaan presidentti?]